Minulla on melkein aina ollut lemmikki, paitsi silloin, kun asuin kaupungissa. Meille tapahtui sellainen iloinen perhetapahtuma 6.10.2013 syntyi 7 koiranpentua, 5 tyttöä ja 2 poikaa. Yksi tyttö on viellä vailla kotia, johtuu varmaan siitä, että luullaan, että naaraspuoliset koirat ovat vaikeampia hoitaa, kun niillä on juoksu 2-3 kertaa vuodessa. Ajatelkaa, mutta urospuolisilla se on aina, jos jossakin päin vain on naaras kiimassa, niin urokset ovat ihan sekaisin. Onneksi täältä meiltä on matkaa kuitenkin yli kilometri ja meidän urhot tietävät omat rajansa, minne asti saa mennä kotoa. Tuossa ne ihanat koiranvauvat, nyt nukkuvat minun silmieni nähtävänä. Ei ole enää tämän kuun lopulla. Kukin pikkuinen "lentää pesästä", ikävä niitä aina tulee. Vaikka nämä olikin sellaisia vahinko pentuja, mutta tavattoman suloisia. Täytyy laittaa kuva, kun saan taas laitettua ne puhelimesta koneelle.

Meillä on aikuisia koiria 4 kpl, "Manu" on sellainen pelastettu kamu, Hilma on isännän metsäkoira, Hameri ja Mosku ovat sellaisia kotivahteja. Meillä on myös hevosia ollut aina. Nyt minulla ei ole omaa, kun omani kuoli suolikierteeseen, niin päätin, en koskaan ota itselleni enää nimikko hevosta. Sillä se on kovapaikka, niistä luopua. Manusta luopumista, minä en edes uskalla ajatella, toivon vain hänelle pitkää ikää ja terveitä päiviä. Silloin, kun aikaisempi oma koira Repe sefferi kuoli, niin päätin, en ota koiraa."Manu" oli pakko ottaa, en voinut jättää häntä. Hän oli sellainen tehtailukoira, otin hänet kotiini ja rakastan "Manua" suunnattomasti. Ja yritän hyvittää hänelle, kaikki ne kauhunpäivät, joita hän on elämässään kokenut. Hän kyllä osaa näyttää meille, kuinka hän rakastaa meitä ja on onnellinen, kun saa olla meillä. Minun täyttyy sanoa, että minun pitää olla erittäin kiitollinen siitä, että "Manu" tuli elämääni. Hän pelasti minut, vajoamasta suurensurun myötä, jonnekin pimeyteen. Hän antaa minulle, voimia elää ja nauttia elämästä. Kiitos "Manu"!

En muistanut, onhan meillä kanojakin, olikohan niitä nyt kymmenen ja yksi kukko. Musta kukko, laulaa niin komiasti aamuisin. Kanoissa on valkoisia, ruskean-puna kirjavia, ja mustia. Kaikki kanat munivat hyvin, ne ovat aivan erilaisia munia, kuin nuo "kaupan munat". Teen itse jäätelöä, käsin en koneella, niin huomaa jäätelön väristä, että se on paljon keltaisempaa, kun tavallinen vaniljajäätelö, ja veikkaampa, että myös terveellisempää ja parempaa maultaan. Eihän kanat ole lemmikkiä, mutta kiva niitä on katsella. Ne saa touhuilla vapaasti kanalassa tai lämpiminä päivinä ulkona rapsuttavat maata ja keskustelevat keskenään. Ei tarvitse kaupasta kantaa munia ja voi antaa ystäville ja naapureille hyviä kananmunia.

Tänään on vähätn haikea mieli, vaikka aurinkokin paistaa. Minula kun on nuo koirannapennut. Nyt on, jo kaksi lahtenyt, mutta tänään lähtee minun lemmikki koirani. No pakkohan niistä on luopua, ei voi kaikkia itselle jättää. Mutta tämä yksilö on niin ihana löppönen. Pehmeä, suloinen, on aivan rentona sylissä ja nukahtaa siihen. Minun mielestäni se on kaunein koiranpentu, joka meillä nyt on. Must, ja siinä on paljon valkoista myös, niin suloinen, nytkin on tuossa minun jalkojeni juurellä! Kauheaa, miten aika on niiden kanssa mennyt! On ollut vaihtelua, meidän hiljaiseen elämään, Manu tahtoo olla mustasukkainen, pitää vähän salassa pitää "Pumpulaa" sylisssä.

Tänään lähti sitten neljäs koira maailmalle, hän oli minun avustajani lemmikki. Nyt tuossa vieressä tuhisee enää 3 suloista koiranpentua ja tietysti "Manu" minun rakas ystäväni. Torstaina lähtee "pitkäsukka" Lappeenrantaan. Hänellä on tosiaan, kuin pitkät valkoiset sukat etujaloissa. Kaksi jää ja nekin sitten aikanaan. Emo on ollut huolissaan, että minne joutuu. Emo alkoi, jo Manuakin pitämään lapsenaan. No Manu ei siitä oikein tykännyt, kun hän on jo 8 v. Emo ei lähde pentujen luota kauaksi, leikkii ja huoltaa niitä, ja ihan niinkuin laskisi monta niitä nyt on jäljellä. Ei Koirat ole tunteettomia, ne ymmärtävät enemmän, kuin me tiedämmekään.